toimii lähinnä Oulussa, mutta toiminnassamme on myös mukana Oulun lähikunnissa asuvia jäseniä. Jäsenistömme koostuu niin puutarha-alan ammattilaisista kuin alan harrastajistakin. Yhdistyksemme järjestää yhteisiä retkiä, luentoja ja kursseja jäsenillemme.
Harjoittelemme Kempeleessä Pirilän omenatarhassa. Lassilan Pentti (Lassilan taimisto, Tyrnävä) tulee opastamaan varttamisessa ja tuo mukana perusrunkoja, johon voit varttaa itselle omenapuun alun (5 €/kpl). Leikkaukseen perehdymme oikein toiminnan kautta, sillä omenatarhassa on leikattavaa. Varustaudu siis saappain ja lämpimin asustein, mikäli et itse leikkaa omenapuitasi vaan sen tekee miehesi, ota hänet mukaan. Sakset ja sahat löytyvät paikanpäältä.
Kokoontuminen kukkakauppa Opinkukan eteen Piriläntie 175, Kempele
klo 18.00 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Oulun toimipaikka, 4. krs, Uusikatu 46
Pirjo Rautio on kutsuttu kertomaan kauniista ja kestävistä ruusuista. Tilaisuuteen on kaikilla vapaa pääsy. Tilaisuus järjestetään yhdessä Dendrologia- ja Ruususeuran kanssa.
Tutustumme kasvatuksen saloihin ja teemme kylvöjä Tuire Mankisen opastuksella. Sinulla on mahdollisuus ostaa puutarhalta tarvikkeita, siemeniä sekä pikkutaimia. Voit ottaa kuitenkin mukaasi omia tarvikkeitasikin. Tilaisuus on maksuton, mutta ilmoittaudu Helenalle viimeistään 26.3. jotta voimme varata tarpeeksi tarvikkeita.
Soittaakin saa mutta mieluusti kuitenkin s.postilla helena.pirnes@pp.inet.fi tai tekstiviestillä p.0400 281153
Toivottu ja odotettu puutarhamatkamme Viroon on nyt toteuttettu. Kuvia Viron matkalta löytyy kuvagalleriasta